Atelle heti eikana lohdutuksen sana, ei ne meidan temppelit Ayuttayalle parjannyt. Macaon kampassani ei ollut juuri peileja, se oli vain tylsa dormi, jossa ei tainnut olla peilia lainkaan.

Jogjasta matkamme jatkui Soloon, junalla reilu tunti. Solossa ei ollut mitaan kovin erityista, ihan miellyttava keskikokoinen kaupunki. Piristavinta oli ehka siina vaiheessa se tavallisuus, ei mitaan suurta tai ihmeellista turisteja houkuttavaa eli aika paikallista menoa.

Keskustassa oli taasen jonkun kuninkaallisen asumus. Varsinainen turistinahtavyysosio oli aika tylsa, mutta siina ymparilla oli ihan hauskaa seutua.

Parasta Solossa oli herra Husein. Siina kavelimme rauhassa kadulla juoden jaakahvejamme muovipusseista kun Husein mopollansa paraytti siihen meille juttelemaan. Hetkea myohemmin istuimme hanen kotinsa terassilla juoden teeta. Husein, noin 50 vuotta on toissa villatehtaassa ja vaikutti erittain hyvin toimeentulevalta. Terassilla ukkeleita aika maara, Huseinin kaksi velja, siskon mies ja muuta naapurustoa. Palvelijatytto keitti meille teeta lisaa aina kun saimme mukit tyhjennettya.

Husein naytti meille valokuvia vuosilta 1985 ja 1986, joissa han oli kiertamassa nahtavyyksia austraalialaisten ja eurooppalaisten turistien kanssa, kutsui heita ystavaksikseen. Se ei selvinnyt mista oli heidat napannu, ehka samalla tavalla kadulta kuin meidatkin.

Leppoisaa hellepaivaa siina mietittiin. Ukkelit erehtyivat kysymaan lempihedelmaani ja vastasin tietysti rambutan. Hatahata, sita oli ei nyt keittiossa, joten yksi setahan singahti niita ostamaan ja saapui takaisin jattisakillisen kanssa.

Husein viela lahtiessamme lahjoitti meille batiikkipaidat ja pyysi etta lahettaisimme kortin.

Kaupungin iltatori oli varsin iloisen eloisa, ruokakojuja, kaikkia muitakin kojuja ja tivoliharvelit. Paikallisia ostamassa hattaraa, kattiloita tai pyorimassa karusellissa.

Solosta kirjassa sanottiin, etta saaren tiukin muslimikaupuki ja siella on ollut jonkin verran aariliikeliikehdintaa. Rukouskutsut kylla kuuluivat joka puolella. Naisilla oli huiveja enemman kuin mita aikaisemmissa kohteissa oltiin nahty. Naimme paikallisilla myos narutoppeja.

Hostellihuoneemme oli ankea, mutta pihapiiri oli mahtava. Uima-allas oli varsin piristiva varsinkin kun suihkua ei ollut. Parasta oli iltameiningit, siella oli bandiharkat. Eli reilun kokoinen musisointisali, jossa oli perinnemusiikkiharjoitukset. Eihan se miellyttavalta kuulostanut, mutta varsin vaikuttavaa. Sahkotkin katkesi, istuimme kynttilan valossa kuuntelemassa soittoa. Soitajille tajoiltiin teeta ja tofua, tofua mekin saimme maistaa.

Solossa heratys olikin sitten aamulla kello kolme ja juna lahti kello nelja. Juna saapui kello kahdeksan Surabayaan, tunnin vaihdon jalkeen matkustimme taasen kaksi tuntia, saavuimme Brobolinggoon. Asemalla otimme polkupyorariksan, joka vei meidat minibussiin, jolla paasimme Bromolle.