Istanbul on kahdella mantereella ja Euroopan puolella kaupunkiin vielä tunkeutuu suippo terävä lahti, nimeltään kultainen sarvi. Reittiveneliikennettä on paljon ja vastan neljäntenä päivänä oli ensimmäinen merimatkani. Lähdin Aasiaan.  Matka kesti noin 10 minuuttia, mutta silti se oli mantereiden välinen merimatka!

Paikalliskontaktini olivat sanoneet, että Eurooppa on enemmän nähtävää, enemmän turisteille, Aasia on asumiseen. Innolla odotin näkeväni miten Istanbulilaiset asuvat ja menevät torille tekemään hankintojaan.

Harvoin minua pelottaa ihmiset, mutta Istanbulissa oli paikoin aavistuksen säikkynyt. Aasiassa päätin pysytellä rantaviivan läheisyydessä, kuten olin saanut ohjeistuksen. Aika erikoinen tunne, en varmasti ainakaan päiväsaikaan ole aikaisemmin sitä tunnetta kokenut.

Ensivaikutelma oli ihan tavallinen. Tavallisia ihmisiä, tavallisia kauppoja ja pieni katettu tori, jossa oli myynnissä vihanneksia, lihoja ja muuta sellaista. Lauttani ei jättänyt minua ihan siihen satamaan mitä olisin toivonut, joten kävelin nelisen kilometriä rantaviivaa myötäillen.

Puolen välin tienoilla näin miesten kahvilan ja miesten puiston. Aikaisemmin oli ihaillut kuinka miehet ja naiset ovat yhdessä ulkona, näyttävät nauttivan toistensa seurasta ja pitävät kädestäkin kiinni. Siellä siis kahvila, jossa oli vain miehiä. Ostin kioskista pullollisen jääteetä ja pysähdyin juomaan sen puistoon, puistossa oli lähemmäksi kaksikymmentä miestä istuskelemassa. Ei yhtään naista. Sinne kun istuin, kaikki tietenkin tuijottivat minua. Sitä en siinä vaiheessa ajatellut, että on ehkä aavistuksen epäkunnioittavaa juoda ramadan aikaan niin suurieleisesti. Tuijottivat varmastikin sitä, että vanhojen miesten puistoon tupsahti tyttö ja varmasti katseissa oli paheksunta paastosääntöjen rikkomuksestani.

Kävelin eteenpäin ja saavuin ystävällisen näköiselle alueelle. Olin saanut kuuman vinkin, että siellä on paikallisten basaari tiistaisin. Päivä oli tiistai. Kyselin basaaria, ilmeisesti oli muuttanut jonnekin kauemmaksi.  Katselin ihastuksissani kaduille pöytänsä levittäneitä kahviloita. Ajattelin, että näissä ne paikalliset kai käyvät. Pysähdyin kahville ja totesin, että kaikki muut asiakkaat puhuvat keskenään englantia tai espanjaa. Se siitä harhaluulosta.

Taloustaantuma toi kaupungin edustalle määrän tyhjänä olevia rahtilaivoja kellumaan. Odottavat siinä keikkaa. Ennen taantumaa siinä ei kuulemma ketään kellunut.

Siitä alkoi varmaankin reissun mielenkiintoisin siirtymä. Matkustin paikallisjunalla 50 minuuttia. Tiivis ja korkea kerrostalo rakennelma vain jatkui ja jatkui. 40 minuutin jälkeen alkoi olla vähän väljyyttä. Asemalta kävelin tekstiviestillä saamieni ohjeiden mukaan vartin verran. Oli todellakin paikallisten alueella. Käväisin nopeasti yhdessä kauppakeskuksessa. Metallinpaljastimet hälyttivät. Vahdissa olevat vartijat päästivät minut selvittämättä asiaa mieluummin kuin yrittivät kommunikoida ulkomaalaisen kanssa. Kävelin autokorjaamoalueen läpi. Suunnistin etäkarttani lähettämien mainioiden tekstiviestiohjeiden avulla, kiitos niistä. Päädyin teollisuusalueella firman eteen, jossa paikallinen kätkökaverini on töissä.

Minulla oli vielä parikymmentä minuuttia aikaa sovittuun tapaamisen. Nurkan takana oli outlet-farkkukauppa. Siellä aiheutin varsinaisen härdellin. Hätä hätä, täällä on ulkkari, mitähän se tahtoo. Yritetään myydä sille farkut, minkähänlaiset farkut se tahtoo. Teetä se varmasti tahtoo, pliiiiis, ota teetä. Otinhan minä ja ostin farkut. Eipä nyt mitenkään hirmu halvat, mutta nykyään niin harvoin tulee vastaan farkkuja jotka tahtoisin ostaa.

Tasan kuudelta kello pirisi kuin koulussa ja firman työntekijät tulivat nätissä jonossa ulos, sisältäen kätkökaverini. Hän koki aikamoista riemua, että olin siinä portilla odottamassa. Työkaverinsa eivät olleet uskoneet tarinaa minusta, ennen kuin näkivät mut siinä. Firman portinvartija antoi kätkökaverilleni autoavaimet ja ajelimme moottoritientapaisia kymmenisen minuuttia. Auton turvavyöt oli laitettu penkin takaa kiinni, ei tarvii kuunnella sitä ärsyttävää pinkutusta ja turvavyötkin ovat varsin epäcoolit.

He asuivat, pariskunta siis, upouudessa kerrostalossa, joka kuului kolmen kerrostalon ryppääseen. Talot oli aidattu betonimuurilla, jonka päällä oli vielä piikkilanka-aita. Portinvartija tervehti asiallisesti. Pihalla oli tenniskenttä ja 25 metriä pitkä uima-allas.

Asunto oli kuin sisustuslehdestä. Lila olohuone oli suurempi kuin asuntoni. Makuuhuone oli reilun kokoinen. Vierashuone oli kivasti vihreä. Sitten oli yksi tyhjä huone, johon olivat ajatelleet vauvaa.

Voi sitä intoa, kun pääsin paikalliseen kotiin, vaikka ei tainnut ihan tyypillisin koti.

Kävimme syömässä tulisia kanasiipiä. Paikka oli kivan puuhtarhaisa. Ajoimme citymaasturin ravintolan sisäänkäynnin eteen, henkilökunta hoiti pysäköinnin kuin amerikkalaisissa leffoissa, enpä ole sellaistakaan aikaisemmin nähnyt.

Ihan pakko oli kysyä, että onko heillä Saksassa sukulaisia. Ihmetellen huvittuneesti suhtautuivat kysymykseeni. Tytöllä ei ollut, pojalla oli setä siellä, äidin veli.

Kanaravintolasta jatkoimme Aasian puolen pääkadulle. Todella siistiä, rivissä siellä KFC, starbucks, pizza hut, burger king. Siellä paikalliset Istanbulilaiset olivat iltakävelyllä, tavalliset ihmiset. Kävimme kahvilla paikassa, josta piti saada parasta turkkilaista kahvia. Tällä kertaa paikalliset kyllä nyrpistelivät sille, ei ollut ihan parhaimmillan.

Kotiin palasin linjataksilla siltaa pitkin. Silta varsin ylväs, Aasiasta Eurooppaan.

Ja eräs irrallinen muistiinpano:

Kahvin valmistus

Kahvikattilaan

-espressokupillinen vettä

- äärikukkurallinen teelusikallinen kahvia

-sokeria haluttu määrä

Kuumennetaan pienellä lämmöllä kunnes kiehahtaa. Pieni lämpö, sillä muuten ei irtoa tarpeeksi makua. Lämmittäessä ei saa sekoittaa, ennen lämmitystä saa.