Bromo on pikkuinen vuoristokyla Gunung Bromo -tulivuoren reunalla. Siina vietimme illan tuijotellen paikallisia ja syoden nuudelikeittoa. Ihmiset olivat tosiaan eri naikoisia kuin lahempana merenpinnantasoa. Mielesteni jotenkin saman nakoisia kuin darjeelingilaiset, ehka vuorella asuminen muokkaa tietynlaiseksi.

Kylan sijainti oli suorastaan janna, tulivuoren kraaterin reunalla. Se vuori oli kylla jo taysin rauhottunut. Keskelta kraateria oli viela puskenut toinen vuori lapi, se oli viela puoliaktiivinen tyontaen savua ulos.

Aamuheratys oli varhainen, totuttuun tapaan. Talla kertaa kello 3:20. Mita turisti ei tekisi nahdakseen auringonnousua vuorilla. Jeepilla kukkulan paalle tahystyspaikalle, ei oltu ainoita siella. Salamavalot vain vilkkuivat kun turistit jannityksella odottivat valoilmiota.

Nousun jalkeen hyytyneenkraaterin pohjalle ja kapuaminen savuavan kraaterin reunalle. Rikinhajussa soimme aamiaisevaina olleita pahkinoita ja sipseja. Eipa hullumpi evastyspaikka.

Retki oli varsin hyvin konseptoitu, on sita varmaan jo joitain vuosia hiottu. Kaikki toimi tasmallisesti, ei hapuilua. Muuten kylla varsin antoisa.

Loppupaiva olikin matkustamista. Minibussilla reilu tunti alas kaupunkiin. Pari tuntia seuraavan bussin odottelua. Sitten olikin 9 tuntia matkustusta, valissa 40 minuutin lauttamatka Javalta Balille.

Hullun lailla taalla kylla kaahataan. Kirja kertoo kuinka taalla liikenneonnettomuuksissa kuolee tolkuton maara ihmisia. On suuronnettomuuksia ja pienempia onnettomuuksia. Kaduilla liikkuu hyvin erinopeuksisia ajoneuvoja ja tietenkin nopeamman on paastava heti ohi vaikka minkalaisella riskilla. Nopeudet kaupungeissa on ihan alyttomia, liikennevalot koskevat vain autoja vain silloin talloin, mopoja ei juuri koskaan. Tuntuu etta turistibussit kaahaavat kaikkein hulluimmin. Lisaksi esimerkiksi EU on kieltanyt Indonesialaisia lentoyhtioita laskeutumasta kentilleen.