Ulkona syöminen on ihan edullista. Pitakebabin saa noin 1,5 €, tosin se on lähinnä patonkia, täytettä hyvin vähän. Tarjolla on usein lehmä ja kanavaihtoehto, ihan reippaasti olen nieleskellyt kanaa.  Sultanahmetin ravintoloissa annokset näyttivät olevan noin 10 €. Tältä väliltä voi valita paljoko haluaa maksaa ruuastaa. 

Tee on pettymyksekseni pahaa. Todella kitkerää, sokerikaan ei paranna sitä. Tiesin sen kyllä etukäteen, mutta olen sitä silti useaan kertaa kokeillut. Teetä olen runsaasi juonut, sillä lasit ovat niin kauniita ja onhan se paikallinen tapa. Kahvi on hyvää, kunhan vain ei hulauta sitä kurkkuun liian vauhdilla, jolloin tulee purutkin suuhun. Pitää siis juoda varovasti, jotta sakka jää pohjalle.

Omenatee mua kyllä ihmetyttää. Ainoa missä olen siihen törmännyt, on matkamuistomyymälät. Matkaopaskirjassakin sanottiin, että sitä juodaan Turkissa. Ravintoloissa sitä ei ole tarjolla ja asiaa kysellessäni paikallisilta kontakteiltani, hekin vain pyörittelivät päätään.

Toisen päivän aamuna siis lähdin reippaasti katsomaan nähtävyyksiä. Aya Sofia ja Topikapi palatsi tuntuivat liian rankoilta, joten tyydyin vain käymään sinisessä moskeijassa. Turistit menivät sinne nätissä jonossa toisesta ovesta, paikalliset toisesta. Paikka oli ihan kaunis ja rahoittava, mutta ei nyt mitenkään mieltä järisyttävä kokemus.

Jonkin aikaa Sultanahmetissä haahuiltuani, päätin että jotain tässä on nyt tehtävä eli etsimään lisää purkkeja. Suunta kohti kaupunginosaa nimeltään Eyüp. Paikalliset puhuivat Eyüp Sultanista. Siellä oli muinoin asunut kyseinen sulttaani. Oli perustanut paikalle moskeijan, paikka on hyvin suosittu ramadan aikaan. Näin minulle kertoi eräs paikallinen mies suihkulähteen vieressä olevalla penkillä istuessamme. Kertomuksen ohessa mies pahoitteli tyttärelleen, että suihkulähteessä ei ollut delfiinejä. Sanoi, että tulevat aina ramadan aikaan käymään Eyüpissä, anoppinsa asuu siellä.

Kävelin rinteeseen rakennettua hautausmaan polkua pitkin ylös purkille. Sieltä oli mainiot näkymät Kultaiseen sarveen eli kapeaan lahteen joka työntyy keskelle Istanbulia. Purkki takas ja köysiradalla alas.

Tunnelma oli varsin odottava. Ihmiset alkoivat kerääntyä moskeijan edessä olevalle aukiolle piknikalustoineen ja valtavine eväskoreineen. Moskejassa oli tunkua. Ensin pitää pestä varpaat ja kädet, sitten rukoilemaan. Turisti ihmetteli moskeijan alussa peseytymisoperaatiota, ei tunkeutunut rukoilualueelle.

Kojuissa myytiin samaa krääsää kuin turisteille paha silmä -koruja, huiveja ja muuta perinteisen hauskaa.

Ravintoloiden pyödät alkoivat täyttyä. Kukaan ei kuitenkaan vielä syönyt. Kaikki vain odottivat nälkäisinä, mutta iloisin mielin. Minä muuten oikein hyvin tunnelmassa, mutta mulla ei ollut nälkä. Sain kuitenkin Allahilta vettä ja viikunoita.

Kahdeksan aikoihin kuului moskeijasta oikeat äänimerkit ja syöminen alkoi. Lihakönttejä, viininlehväkääryleitä, kokista, vettä. Ja eikä aikaakaan kun istuin erään perheen piknikseurueessa. Minulle työnnettiin ruokaa eteen, syösyösyö. Yksi perheenjäsen puhuin vähän englantia, hän oli 25 vuotias poika nimeltään Izziet. Perheen äidin sanottiin olevan 55-vuotias, mutta näytti mielestäni vähintään 75-vuotta vanhalta. Isä oli kuollut. Perheessä 6 tyttöä, 6 poikaa. Izziet näytti kaikkein nuorimmalta. Yritin selvittää, että kaikki asuvat yhdessä, mutta en saanut selkoa asiasta. Muutama mini-ihminenkin oli paikalla, joista isit huolehtivat nätisti.

Izziet on automekaanikko, työt maanantaista lauantaihin klo 8-19. Haaveilee, että olisi joskus varaa ostaa auto. Vaikeaa hänelle ramadassa oli, että päiväsaikaan ei saa polttaa. Kun moskeijasta tulee äänimerkki, niin ensimmäisenä kokista ja tupakka.

Taksimissa on huivi päässä todella harvalla, Eyüpissa huivittomat lähes yhtä harvassa.