Kovin huteriksi jäi kontakti paikallisiin. Jonkinlainen mielikuva kuitenkin muodostui. Vaikuttivat rauhallisilta, vähän jopa juroilta. Joistakin tuli ensin hieman tyly vaikutelma, mutta se olikin usein sitä, että jännittivät ulkomaalaisia ja osoittautuivatkin oikein herttaiseksi. Kaikin puolin olemukseltaan  ja pukeutumiseltaan paljon enemmän suomalaisen kaltaisia kuin espanjalaiset.

Liukuhihnaturismi tuli tutuksi olotilaksi. Turismia on ollut Lissabonissa ja sen ympäristössä pitkään ja paljon. Hyvin ovat osanneet tuotteistaa sen. Selvät ohjeet tulee, mene tuonne, tee tätä ja näe se. Pienikin aitouden tunne puuttuu. Turisteille on helppoja ruokalamaisia ravintoloita. Turisti tahtoo kokea jotain paikallista, joten se menee turistisyöttölään joka mainostaa itsenään 100% portugalilaisena.

Sintrassa tämä liukuhihnaturismi tuntui olevan pahimmillaan. Johtunee siitä, että kaupunki on niin pieni, että turismi on vallannut sen kokonaan, mitään aitoa paikallista ei mahdu sekaan.

Olihan Sintra sievä kylä. Hauskan lisän toi vierailupäivänä siellä ollut paraati. Seurasimme paraatin lähtövalmisteluja. Rautatieasemalta kaupunkiin noin kilometrin matkalla, koko katu oli täynnä sotilaita. Jätimme varsinaisen tapahtuman katselun väliin ja suuntasimme Penan linnaan. Linna oli varsin ihana, oikea prinsessalinna. Ihanat värit ja paljon torneja joista voi vilkutella. Ylihinnoiteltu se oli, sisäänpääsy 11e ja bussi sinne 4,5e edestakas.

 Ennen prinsessalinnaa kävimme myös Sintran keskustassa olevassa linnassa, joka on unescon suojelukohde. Se taitaa olla rakennettu aavistuksen enemmän tosissaan. Ihan mukava vierailukohde, ei mitään uutta tai ihmeellistä, no olihan sillä kaakeleita.

Sintrassa olisi ollut vielä pari muutakin nähtävyyttä, maurit rakentamia muureja, kuvailtiin kiinan muurin pienoismalliksi ja joku neljäs mitä en muista.

Pidimme myös A&A kanssa aivan todella herttaisen pienen piknikin. Joimme pullon vihreää viiniä ja söimme sieltä ostamia Sintrakakkusia. Vähänkö aina hökötän piknikkiä. Sitrakakkuset oli ihan ok, ei kuitenkaan Portugalin parhaita leivonnaisia.

Sintraan pääsee Rossion rautatieasemalta, kestää noin 40 minuuttia, maksaa 1,7e. Junamatkustaminen inspiroi aina.

Toinen aika liukuhihnamaisen oloinen paikka oli Belem. Cais de Sodren aseman edestä ratikalla 20min länteen. Belem oli hassun oloinen paikka. Siellä oli useita valtavia monumentaalisia rakennuksia, pahimmat ruokalamaiset ravintolat ja pari pientä putiikkia, ei juuri muuta. Kaikki tavallinen puuttui. Rannassa on kaksi torinmaista rakennelmaa, uudempi on löytöretkeilijöiden muistomerkki, toinen on ikivanha, enkä tiedä mikä sen tarkoitus on. Niille pömpleleille turistit tuodaan busseilla ottamaan valokuvia.

Belemin kulttuurikeskus oli aivan uskomattoman suuri rakennus. Innoissamme menimme A&E kanssa sinne museoon katsomaan modernin aikakauden kuuluisimpien taiteilijoiden teoksia, tai ainakin minä ja E olimme innoissamme. Harmistukseksemme museossa oli avoinna vain kaksi vaihtuvaa näyttelyä ja pysyvä näyttely kiinni. Selvisimme siitä museokäynnistä aika nopeasti, eikä se kuitenkaan mikään huono käynti ollut.

Belemissä on myös aivan valta luostari, jota ihailimme vain ulkoa päin. Belemin saldoksi tuli kolme löydettyä kätköä.

Niihin liukuhihanohjeisiin sisältyy myös kehotus ajaa Lissabonissa raitiovainulinjalla 28 täysi kierros. Näin teimme. Ratikka oli vanha ja söpö. Meno oli kuin Linnanmäen vuoristoradassa. Kapeita katuja ylös ja alas, mutkat jyrkkiä ja vaunu kolisee ja rämisee. Muuten varsin mukava, mutta usein aivan liian ruuhkainen. Niinkin kävi, kun yritin sillä linjalla päästä paikasta toiseen, niin kyytiin ei mahtunut.

Paikoittain ravintoloissa tuli inhottava huijaamisen maku. Menimme kahvilaan, tilasimme kolme juomaa ja huomattavasti suuremman määrän leivonnaisia. Laskussa tuotteita oli selvästi enemmän kuin olimme tilanneet, siitä ne sitten yliviivattiin kun tarkastelimme laskua tarkemmin. Saattoihan se olla ihan puhdas vahinko.

Normi tapa siellä on, että ravintolassa pöytään tuodaan alkupalaa, yleensä leipää ja oliiveja. Ne on sitten laskutettu erikseen. Ensimmäisen kerran kun ne ilmestyivät laskuun, oli se vähän harmistus, mutta pitänee sietää, se on maan tapa. Ja jos niihin ei koskenut, niin eivät ne laskussa olleet. Eräs syömäni juustopala oli kyllä 6e, mutta suurimmaksi osaksi alkupalat olivat kohtuuhintaisia. Muille tapahtunutta ainakin oli, että kun ravintolassa kysyi mikä viini olisi hyvää tämän ruuan kanssa, niin tarjoilija ei vastannut siihen mitään ja jo oli pöydässä paikan kallein viini. Sen siis opin, että kaikelle pitää kysyä hinta, vaikka se välillä niin tympeältä tuntuikin. Enkä edes aina toiminut ohjeeni mukaan.

Nämä pienesti harmistuttavat tapaukset oli kyllä poikkeuksia, yleensä hinnat olivat aivan kohdallaan.