Junamatka Cascaisiin, 40 min ja 1,7€, aivan samat lukemat siis kuin Sitrassa. Juna vain lähtee eri asemalta ja kulkee aivan rantaa pitkin.

Ennen Cascaisiin lähtöä olin lukenut lonely planetin kuvauksesta vain ensimmäisen lauseen ja senkin väärin. Cascais ei siis enää ole uinuva kalastajakylä vaan on joskus muinoin ollut sellainen. Cascaisia ja vieressä olevaa Estoriliä kuvailtiin Portugalin rivieraksi, ikinä en ole millän rivieralla ollut, mutta varmasti samankaltainen. Hiekkarantaa, rantabulevardi. Bulevardin toisella puolella pieni kaupunki, jossa on ravintoloita, kahviloita, baareja sekä joitain kauppoja, myyntiartikkelit painottuvat uimapatjoihin ja snorkkeleihin. Kahviloissa istuskeli englantilaisia jo hieman iäkkäämpiä ja muutenkin parempia rouvia.

Parasta Cascaisissa oli ehdottomasti polkupyörät. Pyöriä sai sieltä ilmaiseksi lainaan. Uljas geopyörä alle ja menoksi, kätköjen välimatkat olisivatkin olleet kävellen tuskastuttavia. Alku vaikutti lupaavalta, mutta retki ei ollut aivan niin onnistunut, yksi löytö ja neljä epäonnistumista. Kun kaupungista pääsi, oli rannat kyllä mahtavia. Kiviseinämä nousi suoraan merestä. Siellä katselin kun aallot paiskautuivat kiveä vasten ja etsin purkkeja löytämättä niitä.

Poljin Estoriliin, paikka on tunnettu kasinostaan. Siinä se ylpeänä törrötti edustallaan valtava puisto.  Illalla olisi varmasti voinut seurata kun rikkaat ja kauniit menevät kasinolle. Ei ollut hyvä ajatus siirtyä Cascaisista Estoriliin pyörällä, ei ollut pyörätietä ei. Kävely olisi ollut parempi vaihtoehto.  Estorilissä menestys oli vähän parempi, kolmesta etsimästäni purkista löysin kaksi. Ihmeissäni olisin ollut ilman niitä purkkeja, ehkä olisin ihmeissäni kävelyt hieman edestakaisin kaupungissa ja rannalla ja sitten palannut Lissaboniin.

Hienoiseksi yllätyksekseni innostuin Cascaisissa joka käydä uimassa. Oli niin sympaattinen pieni hiekkaranta tarjolla.

Lissabonissa päivällistin erittäin hupaisassa ravintolassa, pieni paikka joka lupasi afrikkalaisia erikoisuuksia. Siellä hääräsi musta mummo ja sen musta pappa lähinnä äijäili, mutta sen verran osallistui, että tarjoili tilaamani juomat minulle. Tilasin kalaa afrikkalaisilla vihanneksilla, sain valtavan kulhollisen kastiketta, jossa oli munakoisoa ja kalanpala, oikein hyvää. Lisukkeena oli perunamuusin näköistä ainetta, joka ei ollut perunasta tehty eikä myöskään maissista, bataattia pidän jotenkin mahdollisena, mutta väri ei oikein ollut bataatti. Se lisuke olisi vaatinut muutaman kierroksen enemmän mikrossa. Tosiaan ruokakokemusta vähän latisti keittiöstä kuuluvat hurrrrrr-pling –äänet. Hauska meininki kuitenkin, vaikka olinkin ainoa asiakas. Hyvän biisin tullessa radiosta, mummo ja pappa intoutuivat tanssimaan.

Siellä, kuten joissakin aikaisemmissakin paikoissa, huomiota on herättänyt käsin tiskaaminen.