Kolmantena päivänä päätin lähteä shoppailemaan. Mietin aamulla, että pitäiskö ottaa reppu mukaan vain vain pieni käsilaukku. Itseni tuntien lähdin käsilaukulla.

Ensimmäisenä kohteena oli maustebasaari. Voi mikä pettymys, siellä ei ollut edes yritystä vaikuttaa mitenkään paikalliselta. Aivan liian siisti, kaikki puhuivat hyvää englantia, nättejä paketteja, juuri tuliasiseksi sopivia. Ja sitä omenateetä. Samoin grand basar oli yhtä lättänä. Mielenkiintoisempaa oli alue näiden kahden basaarin välissä. Siellä oli paikallisempaa meinikiä, mutta tuoteet eivät olleet niin kiinnostavia, kuten jakoavaimia ja sekottajia. Sitten oli sekä turisteille että paikallisille vaatteita. Aluetta jatkui kilometri yhteen suuntaa ja sitten yhä kilometri kun teki 90 asteen käännöksen. Ostin sentäs paha silmä -korvakorut.

Shoppailusta turhautuneena suuntasin tietenkin kätköileen. Purkin nimi oli kaupungin muuri. Tutkin, että lähimmältä metroasemalta on 1,5 kävely, sopii mulle. Se kävelypätkä oli varsin mielenkiintoinen. Ei ollut Istanbul enää siisti eikä ihmiset näyttäneet varakkailta. Sortuneita taloja ja sortuneiden talojen pihoissa ihmisiä, jotka tuijottivat mua. Rahaa myös pyysivät, en ollut ymmärtävinäni. Harvoin osaan ihmisiä jännittää, mutta sillä kertaa jännitti jo hieman. Ne ihmiset olivat niin kurjan ja katkeran näköisiä, niillä ei ole enää mitään menetettävää.

Kätkön kohdassa muurille pääsi kiipeämään päälle, näkymät kelvolliset. Siellä tapahtui myös reissun ainoa oikeasti epämiellyttävä kohtaus turkkilaisten poikien kanssa. Eräs paikallinen siellä ensin juttelin ja juttelin mulle turkkia ja sen muutaman sanan englantia mitä osasi. Tilanne kehittyi suhteellisen päällekäyväksi yritykseski.

Kätkö jäi löytymättä todella spoilaavista vinkeistä huolimatta. Suunnitelma oli jatkaa kävelle siitä eteenpäin. Edellisten kokemusten pohjalta ja vielä sen jälkeen kun eräs vanhempi paikallinen varoitteli juuri aikomasta suunnasta. Ymmärsin viittomista, että sinne ei pitäisi hihattomassa paikassani mennä, valitsin toisen poistumareitin. Näkyvissä siinsi metropysäkinmerkki, jota ei ollut missään kartassani. Keskustaan päästyäni tunsin oloni helpottuneeksi ja päätin juhlistaa sitä kaljalla. Oli siis kolmas matkapäiväni ja kello 17:10 ja se oli mun eka kalja sillä reissulla. Paikallista eli Efes, vielä ehkä aavistuksen mauttomampaa kuin suomalaiset lagerit.