Tiina retkeilee ja raportoi

Bali: Padagpai

2010-03-15T21:44:01+02:00

Balille päästäessä ruoka kyllä parani ja monipuolistui huomattavasti. Hintakin tosin pompsahti nelinkertaiseksi. Sateetkin väheni. Balilla oli monta sateetonta päivää ja yhtenäkään iltana ei tainnut tuntia pidempään jatkua. Sadekausi on ihan lopuillaan ja monet joenuomat ovat silti ihan kuivina. Taitaa raukoilla olla haasteellinen viljelyskausi edessä.

Ympäristö laiskistaa ja ymmärrän kyllä miksi kukaan ei kävele tai pyöräile. Ei muakaan huvita. Jalkakäytäviä on heikosti. Jaavalla isommissa kaupungeissa välimatkat oli vielä todella pitkiä. Pomolla on inhottavaa, kun on hidas ja isoimmat ja pahanhajuisimmat autot suhaan ihan vierestä ohi, polkupyörällä tilanne olisi vielä paljon heikompi kun mopolla sentään pysyy joidenkin vauhdissa. Eikö se ole kustannuskysymyskään, lähes kaikilla on varaa mopoon ja miksi polkea jos voi päristellä. Joku kumma kulttuuriero siinä on, Tanskassa tai Hollannissa moni haluaa polkea, vaikka olisi mahdollisuus mopoilla.

Hauskoja ovat nämä paikalliset paikoittain. Yrittävät kovasti olla mieliksi länsimaalaisille. Jossain heille on kerrottu tai telkkarista ovat havainneet, että länsimaissa kätellään. Hieman on vain hakusessa ne tilanteet joissa niin kuuluu tehdä. Esimerkiksi harvemmin baariin mentässä omistaja-baarimikko tulee kättelemään. Yhtään kädenpuristusta ei ole tullut vastaan vaan kaikki on ollut sellaisia löysiä luikahduksia.

Yksi melkein rasittava ilmiö on ravintoloissa se anteeksipyytely. Kun tarjoilija lähestyy ruuan kanssa, kuuluu jo vähän matkan päästä ekskjuuuusmeee ja kun edetään vaiheeseen jossa ruoka asetellaan pöytään, kuuluu vain sori sori. Tämä on varmaan jonkin kielellinen eroavaisuus. Jotain on tainnut tervehdyksissä mennä koulussa ristiin, todella paljon kuulee pitkin päivää ihan iltaan asti, good morning! Aluksi ajattelin sen olevan joku lipsahdus tai huono vitsi, mutta niin paljon sitä käytettiin siellä, että epäilen koulukirjoihin tupsahtanutta virhettä.

Seuraava kohde Balilla oli siis Padangpai. Ubudista helposti turistibussilla siirtyminen, meniköhän siinä reilu tunti. Julkisten kulkuneuvojen tila on Balilla rapistunut, sitä se teettää kun kaikilla on varaa hankkia mopo.

Padagbai on pieni satamakaupunki, jossa oli aika paljon reppureissajatunnelmaa. Monelle se taitaa olla lähinnä läpikulkupaikka. Kuski Ubudista tullessa kysyi, että mennäänkö suoraan satamaan. Ei. Hostellilla kysyivät varmaan joka päivä, että mille päivälle haluamme heidän järkkäävän meille laivaliput. Ei, me ei haluta mihinkään. Gilin saariryhmä Lombokin kupeessa on se minne lähes kaikki ovat sieltä menossa.

Padangpaissa oli varsin ihana ranta, blue lagon -niminen ja ei tarvinnut arpoa mistä oli nimensä saanut. Siellä turistit kellistelivät puiden alla, vain muutama todella harva uskaltautui aurinkoon. Viimeisenä Padagpai-päivänä vietin ihan ennätyspitkän ajan rannalla hedelmiä, kirja ja snorkkeli viihdykkeinä. Kalat oli iloisen värikkäitä, koralleissa olisi ollut toivomisen varaa. Hiekka blue lagonissa oli vaaleaa, koostui valkoisista, mustista ja oransseista jyvistä.

Yhtenä päivänä otimme taas skootteit ja lähdimme ajelemaan rantaa pitkin. Kohteeksi valikoitui kätkön perusteella varsin mainio palatsi. Sitä ei mainittu kirjassa, hulppea ja hieno, mutta ehkä historiallista merkistystä ei niinkään. Kätkökuvauskin tuli ihan tarpeeseen kun ei siellä mitään informaatiota ollut. http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=1ff20ee7-1147-4c3c-81a8-872850f031e4.

Paluumatkalla pysähdyimme tietenkin vielä toiselle kätkölle. Mahtava ranta, valkoista hiekkaa. Olisi ollut mukava kävellä paljain jaloin hiekalla, ei mitään mahdollisuutta, niin polttavaa se oli. Lounaamme oli todella herkullinen, tuore snapperi hiiligrillistä. Siinäkin rantaravintolassa, kuten monessa muussakin, oli ruokalistalla monia kalaruokia. Henkilökunta aina innoissaan kertoi mikä on tuoretta eli mitä ovat sattuneet kalastajilta sinä aamuna saamaan. Loput sitten pakasteesta.

Siinä rannalla aallot olivat sellaisia retuuttajia, etten ole aikaisemmin kokenut. Ei ollut paljoa Tiinalla vastaansanomista kun ne rannassa heittelivät edes takas. Enstes paiskautu rantahiekalle ja siinä kun hetken haukko henkeä, ilmaisi se takaisin mereen, oli aikalailla uimahame korvissa. Tosissan piti keskittyä, että pääsi sieltä pois. Paiskautumisvaiheessa oli päästävä jaloilleen alas, jotta ehti juosta rannemmaksi ennen kuin imaisu tuli.

Jotta rantatasapaino pysyisi, pitihän sitä vielä käväistä pikimustalla rannalla Padagpain länsipuolella. Sellaistakaan en ole koskaan nähnyt.

Bali: Ubud

2010-02-25T12:32:01+02:00

Aika hullun kuuloista siella Suomessa. Kaikki sielta saapuvat viestit sisaltavat jonkun nakokulman kasittamattomaan lumimaaraan. Taalla taas ajatuksen pyorii nahan polttavan auringon ymparilla ja lampiman meriveden. Saatan hiukka palella kun palaan suomeen, tiedossa parhaassa tapauksessa sellainen 40 asteen lampotilaero, mutta eipa 60 astetta mahdoton ole.

Sita turistirantaa riitti yksi paiva ja riitti tosiaan hyvin. En kylla osannut olla kauhean huolestunut sen driksuni turvallisuudesta, mutta onhan se ihanaa etta huoleditte.

Reilu tunnin minibussimatkan jalkeen saavuimme Ubudiin, sisamaakaupunki Balilla. Paikka oli paljon ystavallisemman oloinen kuin Kuta. Kuvauksen perusteella kyseessa on Balin kulttuurikeskus ja oli siella ainakin tarjontaa turisteille, tanssia ja teatteria. Vahan se tuntui perhe- ja elakelaiskohteelta ainakin siina vaiheessa kun yritettiin hakea iltakaljaa, pelkkia ruokapaikkoja ja me olimme syoneet jo.

Ubudissakin on kaynyt jo liian monta turistia. Keskustassa ihan kaikki oli turisteja varten, paikalliset oli syrjaytetty muualle.

Tietenkin tutustuimme kulttuuritarjontaan, kavimme katsomassa perinteista varjonukketeatteria. Nuket olivat tosi taidokkaan, esityksessa oli reipas livebandi. Tarina oli perinteisin, paha ja hyva jumala taistelee jumalattaresta ja valtakunnat sotii. Esitys oli lahes privaatti, meidan lisaksi siella oli yksi muu katsoja.

Ehka paras nahtavyys joka tahan mennessa on koettu, oli Ubudissa, apinametsa. Viileassa viidakkomaisessa metsassa asusteelee kolmisen sataa apinaa. Apinat olivat varsin seurallisia, peuhasivat ja puuhasivat aivan turistien jalkojen juuressa. Muutama turhankin innokas siella oli, hyokkivat kasilaukkuuni. Siella oli ollut hedelmia, mutta ei ollut enaa, haju oli kylla tallella. Metsikossa oli myos kolme muinaista temppelia, todella mielenkiintoisesti ja kiehtovasti sammaloituneet. Pitaa saada tanne liitettya kuvia, mutta auttaisi jos olisi kameran kaapeli mukana. Nyt ei pysty.

Toisena Ubudpaivana tutustuimme ymparisoon vuokraamalla skootterit. Näki vähän paikallisempaakin menoa. Olihan se aavistuksen pelottavaa, mutta hengissa yha. Siina harhaillessamme paadyimme vahingossa pariin ihan vierailemisen arvoiseen temppeliin. Muutama katkokin sattui matkalle.

Monin paikoin Balilla paikat rapistuvat. Parit meidan majapaikat on varmasti ollut tosi hulppeita ja ovat yha hienoja. On uima-altaita, valtavia huoneita, ihania sisapihoja, mutta monin paikoin homehtuu ja hajoaa. Pommit Kutalla 2002 ja 2006 on vahentanyt turististien maaraa ja aiheuttaneet monelle taalla ahdinkoa. Ubudin reunalla kavimme etsimassa yhta katkoa hylatun ja hajotetun hotellin raunioista. Uima-allas oli yha pihalla ja seinia oli jonkin verran, vessoissa oli kaakelit, mutta esimerkiksi ikkunoiden karmit olivat kadonneet.

Kahvi on huippuhyvaa, kylmana ja kuumana. Tee on tavallisen tylsaa pussiteeta.

Bali: Kuta

2010-02-24T15:26:01+02:00

Saari nimeltansa Bali, on muutakin kuin se tunnnetuin osuus eli turistiranta yokerhoineen. Balilla on noin 3,5 miljoonaa asukasta. Saari on noin 100 km levea ja 40 km korkea. Muusta Indonesiasta poiketen balilaiset ovat hinduja. Ruokalistoilla on porsasta, mutta ei lehman lehmaa. Jaavalla taasen oli toisinpain.

Kovia balilaiset ovat ainakin uhraamaan, uhrilahjoja on joka puolella, erityisesti kaduilla siis jalkakaytavilla, rannoilla, majapaikkojemme terasseilla ja ihan missa vain. Hindulaisuus taalla on joten kovin erilaista kuin Intiassa, mutta en osaa tarkemmin kertoa miten. Ainakin tama Etela-Bali, jossa olemme liikkunut on pullollaan temppeleita ja pyhattoja. Suurin osa rakennettu muinoin, mutta seassa taitaa olla aika uuttakin tuotantoa. Paikoittain kaduilla jokaisen tontilla on pyhatto ja toisin paikoin jokatoinen portti nayttaa temppeli portilta, vaikka pihalla saattakin olla hotelli tai asunto tai ihan mita vain.

Ensimmainen kohteemme Balilla oli paikka nimeltaan Kuta, juuri se paikka jonka kaikki tietavat Balista. Se oli ihan niin kamala kuin odotinkin. Turisteja ja turisteille jotakin kauppaavia paikallisia, ei muita. Paivalla kun kuljin kaduilla niin lahes jokainen nainen joka ohitin yritti myyda hierontaa, mankuvasti venyttivat massaaaash. No thank you!

Muita myyntiartikkeileita olivat vaatteet, manikyyri, juotava ja surffitunnit. Illalla sitten kaljaa, drinksuja ja ekstaasia. Pojille oli tarjolla myos youg girl.

Olihan ranta upea, hyvat surffausaallot, mutta sitakin saattaisi arvostaa enemman jos innoistuisi surffaamisesta.

Onhan se juttu siella ne klubit. Klubille maksaa normaalisti mpom 4 euroa sisalle, joka tuntuu taalla isolta rahalta, sillahan saa kaksi iiisoa kaljaa. Mutta kas, juuri sina paivana naiset paasivat ilmaiseksi suurimmalle klubille sisalle ja luvattiin viela ilmaisia drinksuja. Niipa matkaseurueemme paatti lahettaa agentin tutustumaan. Sinne tassutin siis sisalle, harhailin varmaan 10 minuuttia lukuisissa eri kerroksissa, kunnes loysin kattoterassille. Siella se meno oli. Sain baaritiskilta ihanan mansikkadrinksun, joka maistuin pahalle, lahinna paikalliselle viinalle. Siina istuin ja imin sita pillillani karsien huonosta musiikista ja tuomiten muut siella olevat ihmset pontonoloisiksi. Hihiii, mutta olinpa kaynyt klubittaa. Eli pakenin viereiseen pubiin.

Jaava: Bromo

2010-02-24T14:54:01+02:00

Bromo on pikkuinen vuoristokyla Gunung Bromo -tulivuoren reunalla. Siina vietimme illan tuijotellen paikallisia ja syoden nuudelikeittoa. Ihmiset olivat tosiaan eri naikoisia kuin lahempana merenpinnantasoa. Mielesteni jotenkin saman nakoisia kuin darjeelingilaiset, ehka vuorella asuminen muokkaa tietynlaiseksi.

Kylan sijainti oli suorastaan janna, tulivuoren kraaterin reunalla. Se vuori oli kylla jo taysin rauhottunut. Keskelta kraateria oli viela puskenut toinen vuori lapi, se oli viela puoliaktiivinen tyontaen savua ulos.

Aamuheratys oli varhainen, totuttuun tapaan. Talla kertaa kello 3:20. Mita turisti ei tekisi nahdakseen auringonnousua vuorilla. Jeepilla kukkulan paalle tahystyspaikalle, ei oltu ainoita siella. Salamavalot vain vilkkuivat kun turistit jannityksella odottivat valoilmiota.

Nousun jalkeen hyytyneenkraaterin pohjalle ja kapuaminen savuavan kraaterin reunalle. Rikinhajussa soimme aamiaisevaina olleita pahkinoita ja sipseja. Eipa hullumpi evastyspaikka.

Retki oli varsin hyvin konseptoitu, on sita varmaan jo joitain vuosia hiottu. Kaikki toimi tasmallisesti, ei hapuilua. Muuten kylla varsin antoisa.

Loppupaiva olikin matkustamista. Minibussilla reilu tunti alas kaupunkiin. Pari tuntia seuraavan bussin odottelua. Sitten olikin 9 tuntia matkustusta, valissa 40 minuutin lauttamatka Javalta Balille.

Hullun lailla taalla kylla kaahataan. Kirja kertoo kuinka taalla liikenneonnettomuuksissa kuolee tolkuton maara ihmisia. On suuronnettomuuksia ja pienempia onnettomuuksia. Kaduilla liikkuu hyvin erinopeuksisia ajoneuvoja ja tietenkin nopeamman on paastava heti ohi vaikka minkalaisella riskilla. Nopeudet kaupungeissa on ihan alyttomia, liikennevalot koskevat vain autoja vain silloin talloin, mopoja ei juuri koskaan. Tuntuu etta turistibussit kaahaavat kaikkein hulluimmin. Lisaksi esimerkiksi EU on kieltanyt Indonesialaisia lentoyhtioita laskeutumasta kentilleen.

Jaava: Solo

2010-02-23T15:41:01+02:00

Atelle heti eikana lohdutuksen sana, ei ne meidan temppelit Ayuttayalle parjannyt. Macaon kampassani ei ollut juuri peileja, se oli vain tylsa dormi, jossa ei tainnut olla peilia lainkaan.

Jogjasta matkamme jatkui Soloon, junalla reilu tunti. Solossa ei ollut mitaan kovin erityista, ihan miellyttava keskikokoinen kaupunki. Piristavinta oli ehka siina vaiheessa se tavallisuus, ei mitaan suurta tai ihmeellista turisteja houkuttavaa eli aika paikallista menoa.

Keskustassa oli taasen jonkun kuninkaallisen asumus. Varsinainen turistinahtavyysosio oli aika tylsa, mutta siina ymparilla oli ihan hauskaa seutua.

Parasta Solossa oli herra Husein. Siina kavelimme rauhassa kadulla juoden jaakahvejamme muovipusseista kun Husein mopollansa paraytti siihen meille juttelemaan. Hetkea myohemmin istuimme hanen kotinsa terassilla juoden teeta. Husein, noin 50 vuotta on toissa villatehtaassa ja vaikutti erittain hyvin toimeentulevalta. Terassilla ukkeleita aika maara, Huseinin kaksi velja, siskon mies ja muuta naapurustoa. Palvelijatytto keitti meille teeta lisaa aina kun saimme mukit tyhjennettya.

Husein naytti meille valokuvia vuosilta 1985 ja 1986, joissa han oli kiertamassa nahtavyyksia austraalialaisten ja eurooppalaisten turistien kanssa, kutsui heita ystavaksikseen. Se ei selvinnyt mista oli heidat napannu, ehka samalla tavalla kadulta kuin meidatkin.

Leppoisaa hellepaivaa siina mietittiin. Ukkelit erehtyivat kysymaan lempihedelmaani ja vastasin tietysti rambutan. Hatahata, sita oli ei nyt keittiossa, joten yksi setahan singahti niita ostamaan ja saapui takaisin jattisakillisen kanssa.

Husein viela lahtiessamme lahjoitti meille batiikkipaidat ja pyysi etta lahettaisimme kortin.

Kaupungin iltatori oli varsin iloisen eloisa, ruokakojuja, kaikkia muitakin kojuja ja tivoliharvelit. Paikallisia ostamassa hattaraa, kattiloita tai pyorimassa karusellissa.

Solosta kirjassa sanottiin, etta saaren tiukin muslimikaupuki ja siella on ollut jonkin verran aariliikeliikehdintaa. Rukouskutsut kylla kuuluivat joka puolella. Naisilla oli huiveja enemman kuin mita aikaisemmissa kohteissa oltiin nahty. Naimme paikallisilla myos narutoppeja.

Hostellihuoneemme oli ankea, mutta pihapiiri oli mahtava. Uima-allas oli varsin piristiva varsinkin kun suihkua ei ollut. Parasta oli iltameiningit, siella oli bandiharkat. Eli reilun kokoinen musisointisali, jossa oli perinnemusiikkiharjoitukset. Eihan se miellyttavalta kuulostanut, mutta varsin vaikuttavaa. Sahkotkin katkesi, istuimme kynttilan valossa kuuntelemassa soittoa. Soitajille tajoiltiin teeta ja tofua, tofua mekin saimme maistaa.

Solossa heratys olikin sitten aamulla kello kolme ja juna lahti kello nelja. Juna saapui kello kahdeksan Surabayaan, tunnin vaihdon jalkeen matkustimme taasen kaksi tuntia, saavuimme Brobolinggoon. Asemalla otimme polkupyorariksan, joka vei meidat minibussiin, jolla paasimme Bromolle.

Jaava: Jogjasta Borobuduriin ja Prambananiin

2010-02-21T16:01:01+02:00

Varsin iloista, etta olen saanut muutamia kommentteja, ei tunnu ihan niin yksinpuhelulta. Kiitos teille siita.

Jogjan laiheisyydessa on ainakin kaksi vierailun arvoista temppeliraunioita, joihin molempiin teimme paivaretken. Otetaan ensin nopea katsaus Jaavan uskontohistoriaan, joka taitaa olla monilta osin sama koko Indonesiassa. Aikojen alussa tietenkin oli vallalla animismi. 400-luvullla Jaavalle saapui intialaisia kauppiaita ja toivat hindulaisuuden mukanaan. Monin paikoin hindulaisuus upposi hyvin. Hieman myohemmin joskus 500-luvulla kiinalaiset kauppiaat rantautuivat ja toivat buddhalaisuutta mukanaan. Naista meidan vierailemista temppeleista toinen on buddhalaninen ja toinen hindu. Nama kaksi uskontoa olivat vallallaan kunnes 1200-luvulla saapuneet arabikauppiaat onnistuivat kaannyttamaan kansan islamiin. Hindut lahtivat Balille ja se on yha valtauskontona siella. 1600-luvulta alkaen Hollanti miehitti Jaavaa ja siita laajentaen koko nykyista indeneesia, mutta uskonnon tuomisessa olivat ponnettomia. Islami jai siis valloilleen Hollantilaisten keskittyessa kauppaan.

Ensimmainen temppelikohteemme oli nimeltansa Borobudur. Matka sinne sujui ensin kahdella Jogjan kaupunkibussilla bussiterminaaliin, josta pitemman matkan bussi vei meidat reilussa tunnissa perille. Eipa ollut ongelmia suunnistamisessa, kun ensimmaisella bussipysakilla kerroimme kohteemme, pitivat bussi- ja bussipysakkihenkilokunta meista hyvaa huolta ja ohjasi aina oikeaan. Siella siis tosiaan jokaisella pysakilla on ihminen myymassa lippuja ja laskemassa matkustajia samoin busseissa oli kuskin lisaksi toinen henkilokunnan jasen.

Oppaamme Midi avasi meille kiveen veistettyja kuvakertomuksia esimerkiksi buddhan syntymasta. Kuningatar ja kuningas eivat onnistuneet samaan lasta kunnes eraan kerran valkoinen elefantti ilmestyi kuningattarelle. Elefantti kiersi kuningattaren myotapaivaan ympari ja siirtyi hanen mahaansa. Kaksi kuukautta myohemmin kuningatar synnytti seisaaltaan lootuksen kukan, joka seitsemalla askeleella kasvoi isoksi lapseksi.

Temppeli oli kiintea vuorimallinen rakennus, johon ei siis voi menna sisalle, vaan sita vain kierreleen ulkopuolella. Siina on kahdeksan tasoa ennen nirvanaa, viisi maallista ja kolme henkista. Pyhiinvaeltajat kiertavat huolellisesti kaikki ja useampaankin kertaa. Tavalliset turistit kiipeavat kerralla huipulle.Buddhan syntymatarinan lisaksi kiveen oli kuvattu kuinka ihmiset tekevat vaarin ja mita vaarintekemisesta seuraa. Pahaa karmaa seuraa muun muassa juoruamisesta, ryypiskelysta, uhkapeleista, valittamisesta ja tappamisesta. Naista on paastava eroon jos haaveilee nirvanasta, joka on tyhja.

Temppeli on rakennettu reilu 1000 vuotta sitten. Ajan kuluessa hajonnut ja peittynyt kunnes 1980-luvulla restauroitu perusteellisesti. Kaksi vuotta restauroinnin valmistuksen jalkeen yhteentoista temppelin stupaan oli laitettu dynamittia, joista yhdeksan rajahti sinkoille kivia ympariinsa. Oppaamme sanoi, etta lannessa teon takana uskotaan olleen kiihkomuslimien. Opaskirjan mukaan teon takana oli Suharton eli silloisen hallitsijan, vastustajat. Oppaamme uskoo, etta rajayttajat olivat kiukkuisia ihmisia. Kiukkuisia, koska joutuivat muuttamaan muualle temppelin restauroinnin ja sen ympariston rauhoittamisen takia. Koulu jota oppaammekin oli kaynyt, oli ollut 500 metrin paassa temppelista ja se oli jouduttu siirtamaan kauemmaksi.

Paasymaksu oli aika kova, 15 USD, paikalliset maksoivat kymmenesosan siita. Usemmiten kiukuttaa maksaa ylisuuria sisaanpaasyja, mutta kun kerrottiin temppelin restaurointitoista, niin oikeastaan ei se paasymaksu harmittanut ollenkaan. Silloin muinoin temppeliin oli suunniteltu hieno sadevesijarjestelma, mutta se ei toiminut. Nyt temppeli oli kaytannossa purettu kivi kivelta, rakennettu salaojajarjestelma ja kivet ladottu takaisin. Restaurointikertomusten jalkeen ymmarsin mihin he sita rahaa tarvitsevat. Paikallisilla ei olisi mitaan mahdollisuutta tutustua omiin monumentteihinsa jos joutuisivat maksamaan saman verran.

Seuraavan paivan kohde oli Prambananin kylassa sijaitseva hindutemppeli tai oikeastaan temppelialue. Alueella oli myos muutama buddhatemppeli, ei se niin tarkkaa, natisti mahtuvat samalle tontille. Siina merkittavimmalla tontilla oli seitseman temppelia seitsemalle jumalalle, Nandille, Brahmalle, Shivalle, Wishulle ja muutamalle muulle. Naita jumalten temppeleita ymparoi pienet perhetemppelit, jotka olivat paikkoja, joihin perheet tulivat rukoilemaan.

Paikan historia ailailalla samanlainen kuin Borodurin. Rakennettu se on joskus reilut 1000 vuotta sitten ja jaanyt kesken kun se on hylatty, mahdollisesti tulivuoren purkauksen seurauksena. Paikalliset asukkaat ovat sielta hakeneet kivia rakennuksiinsa aikojen saatossa. 1800-luvun lopulla Hollantilaiset siirtomaaisannat tekivat restaurointiyrityksia, mutta ei siita valmita tullut. 1937 paikka oli taas jotenkin kuosissa ja hyvaan malliin se saatiin 1980-luvulla unescon rahoilla. Vuonna 2006 maanjaristys hajotti paikkaa paljon. Silloin Prambanissa kukaan ei kuollut, toisin oli Jakartassa, jossa oli 4000 kuolonuhria.

Itse Prambananin kyla oli aika surullinen, valitettavasti luulen, etta tyypillinen indonesialainen. Siihen se oli rakentunut paatien varteen. Kauppoja taalla Indonesiassa ei paljoa ole vaan kaikki ostetaan torilta. Tori oli joko pahasti pakokaasunkaryinen tai siita paatielta poikkevalta osalta muuten vain todella pahan hajuinen huonon hygienan takia. Siina torilla kun pyorimme, ihmiset kylla vaikuttivat herttaisilta olivat aivan innoissaan meista. Ei taida turistit sinne asti yleensa eksya. Mutta eipa tehnyt mieli ostaa sielta mitaan suuhun laitettavaa.

Jaava: Yogyakarta eli Jogja

2010-02-17T12:47:01+02:00

Jo on lomailua. Parasta on herata esimerkiksi seitsemalta, jos paivan aikana haluaa ehtia nahda jotakin. Nahtavyydet menevat kiinni yleensa noin puolen paivan aikoihin, ehka vasta yhdelta. Toreilla meiniki alkaa hiipua kanssa viimeistaan silloin. Joku saattaa olla auki vahan pidempaankin, mutta noin joka paiva alkaa kolmen aikoihin sataan ja sataa tosiaan kaatamalla yleensa iltaan asti. Eli jos haluaa suorittaa, niin parasta herata ajoissa.

Jogja on ihan pirtsakka keskikoinen kaupunki. Paakatu on kilometrin matkalta taynna kojua. Toisella puolella tieta on tavaranmyytikojuja, toisella puolella ruokakojuja. Autojen lisaksi kadulla suhaa polkupyorariksoja ja heppatakseja.

Hauskoista toreista on mainittava lintutori, siella siis myydaan lintuja, puluja ja undulaatteja seka paljon tunnistamattomia. Kirja lupasi kaikenlaisia liskojakin. Niita nahtiin vahemman, mutta yksi apina nyt ainakin.

Ihmiset ovat taalla yllattavan punkeroita. Ei lainkaan siroja ja hoikkia kuten taalla idassa monessa muussa paikassa. Ovat ehka kuten suomessa, sellaisia sopusuhtaisen rotevia ja paikoittan lihavia.

Muslimeja ovat tosiaan lahes kaikki. Kadulla naisilla nakyy jonkin verran huiveja paassaan, mutta enemmistolla ei ole. Tyypillisesti pukeutuvat t-paitaan ja housuihin. Joitain on myos nakynyt lyhyissa hameissa ja topeissa. Ei siis vaikuta mitenkaan kiihkoilevalta.

Paakadun paassa on kaupungin suurin nahtavyys, Kraton, muurilla ymparoity sultanin kaupunki. Siella sultani asustelee yha, samoin hanen 1000-henkinen palveluskuntansa. Alueella on kahvilat, koulut, sairaalat. Turisti paasi nakemaan muutaman hallin ja pytingin.

Oppaamme rouva Nuti kertoili kaikenmoisia tarinoita paikasta. Sultaanilla ei ole suoranaista valtaa enaa, mutta nykyinen sulttaani sattuu olemaan aktiivinen ja hanet on valittu Jogjan alueen kuvernooriksi. Tama nykyinen sulttaaniraukka on ensimmainen, joka joutuu tyytymaan yhteen vaimoon. Edeltajalla oli viisi vaimoa.

Nykyinen sulttaani on kymmenes Kratonissa majaileva sulttaani ja ollut siina asemassa vuodesta 1988. Hanella on viisi tytarta, mutta ei yhtaan poikaa, joten seuraava sulttaani tulee hanen veljensa perheesta. Sulttaanin vaimo on ratu eli kuningatar. Edellisen sulttaanin tapauksessa vaimosta numero 2 tuli kuningatar, silla han sai ensimmaiseksi synnytettya pojan sulttaanille.

Sulttaani on kovasti muslimi, mutta pihalla oli myos hindujumalien patsaita seka buddhalaisia uskonsymbooleja.

Batiikki on se taidemuoto, joka taalla on voimissaan siis kankaanvarjays. Vaatekankankaita koristellaan ja samalla tekniikalla tehdaan myos tauluja. Kyseisia vaatteita ja tauluja tietty myydaan turisteille, mutta paikalliset oikeastikin pukeuvat niihin. Myoskaan kuningatar ei valty talta, hanen virkavelvollisuuksiin kuuluu batiikkitoiden tekeminen. Kuninkaallisissa piireissa ei kayteta muita kuin alkuperaisiksi katsottuja vareja, ruskea, valkoinen ja sininen.

Kavimme mekin ostamassa batiikkitaulut taideopiskelijoiden myymalasta. Voi olla etta ei se mikaan opiskelijakauppa oikeasti ollut, mutta saattoi ollakin.

Ruuan suhteen alkaa hiipia orastava ahdistus. Ruokalajeita taalla on paistettu riisi (nasi goreng), paistetut nuudelit (mie goreng) ja nuudelikeitto kanan paloilla (mie ayam). Jos esimerkiksi aamiaiseksi paistettu riisi, lounaaksi nuudelikeitto ja paivalliseksi paistetut nuudelit, niin kolmantena paivana saattaa jo toivoa laajempaa vaihtelua. No, toistaiseksi parjataan.

Jaava: Jakarta

2010-02-16T15:26:01+02:00

Indonesiaosuus alkoi siis Jakartasta. Itainen suurkaupunki, jolla on itaisen suurkaupungin ongelmat, kuten se etta kaupunkia ei saa haltuun kavellen eika siella ole kunnollista keskustaa. Ylpein bussijarjestelma siella oli mita olen nahnyt.

Indonesialaiset ovat aikalailla erinakoisia kuin odotin. Yllattavan paljon kiinalaisia piirteita. Suurimmasta osasta voi sanoa, etta nayttavat tummaihoisilta kiinalaisilta. Tosin keskinainen vaihtelu on suurta. Pitaa yrittaa laittaa valokuvia, mutta nyt se ei onnistu.

Keskella Jakartaa torrottaa monumentaalisen torin keskella mahtipontinen torni. Tornista olisi kuulemma ollut hyvat nakymat. Aamupaivalla ei viittinyt sinne kun satoi, ei sielta olisi kuitenkaan mitaan nahnyt. Iltapaivasta lipun myyja sanoi jonon hissiin olevan noin kaksi tuntia. Eipa sekaan kiinnostanut. Jai siis torni kokematta.

Parasta Jakartassa melkein oli hakea katkoa, jota ei loytynyt. Kierrettiin ja kierrettiin, aina oli 200m matkaa purkille, mutta mistaan emme paasseet sen luo. Lopulta selvisi, etta se on hautausmaa-alueella, joka oli suljettu. Siina kiertaessamme naimme kuitenkin mukavasti tavallista elamaa.

Sadekausi on tosiaan paalla, oletettavissa on etta joka paiva tulee vetta. Kunhan vai ei tulisi koko paivaa.

Jakartassa, kuten muissakin idan suurissa kaupungeissa oli ihan taysin oikeaoppinen reppureissajakatu. Sen varrella halpoja majapaikkoja, turistiruokaa ja juomaa seka matkatoimistoja. Siella on helppo olla.

Noin vuorokausi Jakartassa vierahti ja tuntui riittavan, ei tosiaan mitenkaan erikoisen mukava kaupunki.

Illalla hyppasimme kirkkaaseen ja kylmaan yojunaan. Valilla meinaa ottaa tama ilmastointi koville. Ulkona kova helle ja pakotettuin olimme ostaneet ykkosluokan liput. Ilmastointi turhan arhakkana ja valoja ei sammutettu koko yona. Aamusta varttia vaille viisi saavuimme pirteanan Yogyakartaan. Tunnetaan myos nimilla Yogya ja Jogja.

Macao

2010-02-14T14:58:01+02:00

Reissussa taas. Reitti oletettavasti Hong Kong - Macao - Jakarta ja sielta Jaavan saarta pitkin Balille, josta lento Kuola Lumpurin kautta Hong Kongiin.

Ensimmainen Hong Kong oli vain lapikulku. Lentokentalta bussi keskustassa olevaan laivaterminaaliin ja katamaraani Macaolle, venematka kesti noin tunnin.

Lennolla Frankfurtista Hong Kongiin oli matkaseura suurimmaksi osaksi kohdemaasta. On niissa paljoa eroavaisuuksia suomalaisiin. Ruuan jalkeen emo kulki kaytavaa pitkin tarjottimen kanssa, jolla oli mukeihin kaadettuna konjakkia ja baylesia. Ei saanut kuin pari mukia annettua eteenpain.

Macaolaiset ovat vahan niin kuin kiinalaiset, mutta eivat ihan niin outoja. Kiinalaisekokemukseni on hankittu Pekingista ja Shanghain ymparistosta. Hygieenisemman ja vahemman sahlan oloisia.

Macaohan siis on kiinan autonominen alue samaan tapaan kuin Hong Kong. Kumpaankaan naista EU-kansalaiset eivat tarvitse viisumia, mutta manner-kiinalaiset tarvitsevat. Macaon on ties kuinka pitkaan ollut Portugalilaisten siirtomaa. Sita en tieda mita kaikkea pahuutta on siirtomaa-aikaan tapahtunut, mutta nyt siella nayttaa menevan hyvin, paremmin kuin mantereella.

Jalkakaytavat olivat samanlaisia kuin Lissabonissa, samanalaisia sievia aukioita kuin Seixalissa (paikasta juttua kirjoitettuna syyskuussa 09). Leipomoissa oli samoja nata-leivoksia. Mutta sitte torit olikin koristeltu kiinalaisin lampuin ja muine harveleineen tulevia uuden vuoden juhlintoja varten.

Matkaopaskirja lupaili muutenkin portugalilaisia ruokia. Nain kolme portugalilaisravintolaa, kaikki kiinni. Eli ravinto muodostui lahinna nuudelikeitosta.

Kaupunki oli pullollaan turisteja, joilla ei ollut ihan niin suurta vilkkuvaloa paan palla kuin minulla, mutta silti kayttaytyivat kiistattomasti turistin kaltaisesti. Varmoja havaintoja ainakin filippiinilaisista, hongkonglaisista ja taivanilaisista. Arvaan etta siella on myos singaporelaisia ja varmastikin joitain mannerkiinalaisia.

Maise oli yllattan jyrkka. Meresta nousi vihreita kukkuloita ja olihan yhdelle sellaiselle kiivettava, koska siella oli katko. Aikamoinen puuskutus ylos ja pitkallinen etsinta, mutta viimein se antautui. Tuntui aika juhlavalta jattaa suomalainen reissaaja Macaolle. Lisaksi loysin kaksi nanoa turistikohteiden luota.

Macaon juttu aika paljolti on kasinot. Se on ainoa paikka Kiinassa, jossa ne ovat sallittuja. Heti paatin rantautuduttua alkoi puhelin piipata kasinoiden mainoksia. Muissa maissa kun lahinna operaattorit mainostavat itseaan. Enhan voinut lahte Macaolta kaymatta kasinolla. Oli se vahan jannaa ja aika hukassa olin. Kavin kuitenkin siina suurimmassa ja kauneimmassa ja sitten viela jossain muussa. En edes pelannut, haahuilin vain ja katselin ujosti muiden turistien peleja.

Aavistus vajaa kaksi vuorokautta Macaossa oli varsin sopiva. Siina ajassa kaikki tarkeimmat nahtyna. Varsin mukava paikka. Siita lento Jarkartaan.

Syyskuinen Lissabon, Seixal

2009-09-22T18:08:01+03:00

Tämä oli ehkä loman parasta. Menin laivaterminaaliin, merimatkalle olisi kiva päästä. Turisti venekierros liian kallis ja kaikki sen kohteet olin jo nähnyt. Seixaaliin oli tiheä liikenne, katamaraani lähti sinne parhaimmillaan 15 minuutin välein. Sinne siis, matka kesti noin 20 minuuttia, matkaa oli noin 10 kilometriä.

Katamaraani saapui hieman epämääräille terminaalialueelle, jolta kukaan muu ei poistunut kävellen. Ne joilla ei ollut autoa, ottivat bussin. Lähettyvillä oli tyhjää kenttää, vähän matkan päässä näkyi kerrostaloja. Kävelin sinne ja ensimmäisinä muistiinpanoina merkitsin vihkooni: uinuva, tyhjiä kenttiä ja kerrostaloja.

Jonkinlainen uuden alueen pääkatu siinä oli, yksi kahvila ja yksi ravintola, muutamia ihmisiä. Jatkoin houkuttelevan näköisiin suuntiin, houkuttelevuutta lisäsi kännykän ruudulla näkyvät kätkösymbolit. Ja kannatti kävellä.

Päädyin vanhaan kaupunkiin, jossa oli kapeita katuja sikin sokin. Ei turistin turistia. Istahdin aivan todella mahtavan herttaiselle aukiolle. Huomaamatta yritin tutkia aukiota reunustavien seinien koloja ja penkkien alusia, jossain siellä on kätkö. Tehtävä oli aika haastava, tuntui, että joka ikkunassa oli mummo, joka nurkan takana pappa ja viereisellä penkillä vielä teini-ikäinen poika. Kaikki tarkkailivat ihmeissään minua, mistä tuo on tänne tupsahtanut.

Pienen aikalisän otin kun näin niin todella houkuttelevan ravintolan. Ei ollut mitenkään kovin nälkä, mutta ravintola oli niin houkutteleva, että oli mentävä lounaalle. Vihreä-valkoruudulliset pöytäliinat ja hirmuinen härdelli. Minut istutettiin erään vanhan pariskunnan viereen. Asiakkaissa oli muutama perhe, enemmän vanhoja pariskuntia ja duunareita. Viereinen pariskunta kommunikoi minulle innostuneesti ilmein ja elein.

Lounaan jälkeen tilanne oli aavistuksen rauhoittunut aukiolla ja sain purkin haettua.

Kävellessäni Seixalin vanhaa kaupunkia näin useamman houkuttelevan ravintolan. Monen edustalla perheen pappa grillasi sardiineja, se on selvästi pappojen tehtävä.

Paikassa varmaan jotain samaa mitä Cascaisissa saattoi olla joskus vuosia sitten, uinuva kalastajakylä. Kalastajia en kyllä nähnyt, mutta aito ja uinuva kylläkin. Suosittelen todella. Vanhaan kaupunkiin pääsee kun lähtee laivaterminaalista kävelemään rantaa pitkin länteen.